Vauhdin hurmaa

Eilen oli sadepäivä, joten ei tehty mitään. Tänään sen sijaan…!

talo 28.6.2016_2

Takapihan puoli.

Humpsista vain, ja siihen pötkähti talo. Okei, ehkä vähän epäreilua sanoa näin, onhan siellä kuitenkin ollut pystytysporukka aamuvarhaisesta asti toimeliaana. Olen silti ihmeissäni, että miten on mahdollista pystyttää taloa tähän tahtiin? Mies kävi paikalla pitkin päivää aina kun suinkin pystyi, ja raportit olivat sen suuntaisia, että tekijät ovat paitsi tehokkaita, myös asiantuntevia.

talo 28.6.2016_1

Pääsisäänkäynti.

Räps-räps-räps, kamera käy kun ollaan koko ajan NIIN fiiliksissä tästä. Illalla kun käytiin koko perheen voimin vielä ihmettelemässä, niin eihän sieltä meinannut haluta lähteä pois ollenkaan. Ehkä tilanne muuttuu vielä kun ollaan suurimman oman työn osuuden äärellä – kun pakkeloidaan väliseiniä tai maalataan sitä, tätä ja tuota. Nyt kuitenkin teki mieli ryhtyä heti levittämään pohjustetta ulkoseiniin, ettei aurinko ja sade vain pääsisi vahingoittamaan meidän arvokasta omaisuuttamme! No, ei ryhdytty siihenkään koska yläkerta puuttuu vielä ja pöly tarttuisi heti uuteen pintaan.

talo 28.6.2016_4

Terassipääty.

Nyt odotellaan kattoristikoita saapuviksi, nimittäin jos vauhti on tätä luokkaa niin niitä tarvitaan aika pian. Jos tavaraa joutuu odottelemaan, niin siinähän se vauhti hidastuu. Sadepäivänä voimme odotella, no problem!

talo 28.6.2016_3

Sisäpuoli.

Oi miten hienoa olikaan kävellä talon sisällä, missä tuoksui tuore puu ja pystyi hahmottamaan huoneiden paikkoja jo vähän paremmin (ikkuna-aukkojen ansiosta). En aivan ehtinyt tarkistaa hirsiin valmiiksi porattujen sähköreikien paikkoja, mutta ehtiihän tuon vielä.

Tähän loppuun miehen kuvat kiipeilyreissulta myöhemmin samana iltana. Kyllä sää hellii meitä nyt.

talo 28.6.2016_5

talo 28.6.2016_7

talo 28.6.2016_6

Advertisement

Pitkän hiljaisuuden jälkeen

image

Tässä on ensimmäinen kuorma! Sen piti tulla vasta huomenna, mutta saimme tänään tiedon, että se tuleekin jo tänään. Olen ollut ihan täpinöissäni koko illan ja iltapuuron keittämisestäkään ei tullut yhtään mitään – meinasi mennä ns. puurot ja vellit sekaisin ihan kirjaimellisesti. Lapsetkaan eivät sitten päässeet normiaikaan nukkumaan, kun äiti vain halusi seurata tätä touhua tontilla.

image

Tuollaisen yhdistelmäperävaunun peruuttaminen tontille ei ollut mikään helppo homma, aina meinasi olla oja liian lähellä. Loppujen lopuksi pihan perälle peruutettiinkin vain auton alkupää, ja ehkä minullekin vielä myöhemmin selviää loppukuorman kohtalo. Appiukko oli mukana auttamassa, jotta saatiin hirsipakettien alle puut suurinpiirtein oikeisiin kohtiin.

Tässä oli nyt vasta tosiaan kuvienkin ensimmäinen satsi – sitten piti itse lähteä lasten kanssa hammaspesuille. Saan mieheltä varmaan lisää kuvamateriaalia huomenna, joten laitan sitä lisää tännekin. Ensi viikolla tulee vielä lisää tavaraa, olisikohan Ruukin kattotarvikkeet siinä kyydissä. 

Edellisen postauksen jälkeen on tapahtunut kaikenlaista, pitää palata niihin tässä kun ehtii kunnolla paneutua asiaan.

Perustukset pian valmiit

image

Näin saadaan näkyvää aikaan! Ylempi kuva on sunnuntai-illalta, alempi maanantai-illalta. Siellä on nyt harkot pinnoitettu, patolevyt asennettu ja Vilpe-tuuletuspaalut paikoillaan. Niillä siis tuuletetaan rossipohjaa. Asiahan ei minulle kuulu (tai siis kuuluu!), mutta mielestäni yksi reikä pitää ontelolaattaan vielä puhkaista. Muistaakseni rossipohjaa tuuletetaan myös katon läpi menevällä putkella.

Huomenna saamme taas kaivinkonetta tontille rännikaivoja kaivamaan, ja keskiviikkona porataan maalämpökaivoja. Niitä tarvitaan kuulemma kaksi, koska talo on melko suuri ja vielä olematon autotallikin lämpiää maalämmöllä. Kiva kun asiat etenee!

Aika korkea…

image

Nyt alkaa olla sokkeli pikkuhiljaa valmis. Ollaan suurinpiirtein meikäläisen harjakorkeudessa tällä hetkellä. Tuntuu hassulta, että näin korkealle tulee ovet ja lattia. Kun kerran rossipohjaan päädyttiin, niin tämän siitä saa! Toki tähän tulee vielä täyttömaata viereen, ettei tarvitse tikapuita pitkin kiivetä taloon.

Viikon ajan on siis muurattu sokkelia ja raudoitettu ontelolaattojen reunoja. Tänään saadaan niihin valu. Nythän on myrskyvaroitus päällä, mutta ilmeisesti kovimmat tuulet iskevät tänne vasta huomenna. Lähteeköhän bajamaja lentoon?

Ilmojen halki * 1.6.2016

image

On siinä nosturilla kokoa!

Ontelolaatat saapuivat tänään. Kahden auton karavaani (tunnin välein) saapui meille Uuraisilta saakka. Yksi kerrallaan laatat liitelivät ilmojen halki omalle paikalleen rivistön jatkoksi. Itse olin tähän aikaan omissa töissä mutta sain myöhemmin kokea tilanteen videon välityksellä. Miten jännittävää!

image

Kohta valmista.

Tässä kohtaa nosturin kuljettaja taitavasti ohjasi viimeisen ontelolaatan tuohon rakoon. Apumiehiäkin tarvittiin tänään reippaasti, kiitokset heille!

image

Korkealla ollaan jo.

Seuraavaksi siis ladotaan vielä muutama harkkokerros tuohon ontelolaatan kylkeen, sokkeliksi. Kaikki muu jää maan alle, aika hurjaa. Kyllä tässä maastossa pitää rakentaa talo riittävän korkealle, vaikka en ihan heti kyllä tulvaa odotakaan.