Viikon Top 3: Takka, seinät ja liesituuletin

Viime viikolla meillä kävi Takkamaestro paikan päällä tekemässä taikojaan. Olimme kertoneet toiveemme etukäteen ja mestari antoi takalle vielä oman leimansa. Se on nyt pinnoitusta vaille valmis, näin olettaisin. Hormi ja piippu saapuivat tänään ja odottavat vielä hetken asennusta. Takka tullaan laatoittamaan edesta ja rappaamaan sivuilta ja takaa, valitsemme laatat siihen vielä myöhemmin. Valkoista rappausta ja mustaa laattaa on luultavasti tulossa. Toiveissa oli myös muurattu hormi, mutta päädyimme kuitenkin pyöreään valmishormiin, koska takalle valittu tila on hieman…hmm…tilallisesti haastava.

talo-3-10-2016_8

Voin jo kertoa, että takasta tulee täysin toiveidemme mukainen! Ajaton, moderni ja toimiva. Keskustelimme pitkään siitä, laitetaanko takan kylkeen myös paikka takkapuille, mutta jälleen asian ratkaisi – tilan puute. En sanoisi, että meillä on ahdasta, mutta haluamme tilasta väljän ja tilavan. Siellä pitää olla tilaa myös juoksemiselle ja akrobatialle 🙂 Ja sitä paitsi, se takkapuiden kolo taitaa olla lähinnä sisustuspuille, eikä sieltä niitä juurikaan haluta polttaa.

talo-3-10-2016_11

No sitten ne väliseinät! Seinien rungot nousivat yllättävän nopeasti, meillä on hyvää porukkaa paikalla. Kun huoneet alkavat hahmottua, on huomattavasti helpompaa alkaa suunnitella sisustusta. Nyt pitäisi vain malttaa mielensä ja aloittaa lattiamateriaalien valitsemisesta. Kattopaneelit tulikin tilattua jo eilen. Sieltä vielä soitettiin perään, että olenko ihan varma, että haluan 38 pakettia? Kyllä, juuri näin. Siitä tulee n. 150 neliötä, eli vähän ylimääräistä jos sattuu sirkkelöimään väärin.

talo-3-10-2016_1

Alakerran WC

talo-3-10-2016_6

Vasemmalla alakerran WC, jonka takana makuuhuone. Oikealla KHH. 

talo-3-10-2016_5

Eteisen vaatekomeroiden paikka. 

talo-3-10-2016_3

Hirsitalon väliseinille kaiverretaan kolot ulkoseiniin, jotta pysyvät hyvin paikoillaan ja äänieristys on hyvä. Ja koska ulkoseinä tulee hieman painumaan, tällä kuvassa näkyvällä ”systeemillä” se saa vapaasti painua, ilman että väliseinän tarvitsee liikahtaakaan.

Nyt jo unohdin mikä se kolmas kohta olikaan, piti tarkistaa otsikosta 🙂 Liesituuletin! Sitä olen pyöritellyt mielessäni jo kuukausia. Päädyimme sitten siihen joka on alusta asti ollut vahvimmilla. Meille tulee siis Savon valkoinen tuubi!

Liesikupu IH-7603-W 32 cm LED valkoinen saarekemalli

Kuva: Taloon.com

Onneksi sain sen vielä liitettyä huhtikuussa sovittuun kodinkonepakettiin, messuhinnalla! Kiitos Expert. Jostakin syystä nämä huippuimuri&saarekemallit ovat hinnoissaan.

Seuraavaksi ilmeisesti puhalletaan lisää villaa kattoon, ryhdytään levyttämään seiniä ja ehkä jo laatoitetaan teknistä tilaa…?  Myös olohuoneen valaisimet on valittu! Instasta löytyy jo siitä vihiä 🙂

Advertisement

Tunteiden vuoristorataa

talo-11-9-2016

Voi sitä innostuksen määrää kun saimme valun! Tämä on nyt sitä plaanoa, josta en totuuden nimissä vieläkään tiedä kovin paljoa. Se kuivuu nopeasti, ainakin kun meillä sitä on aika ohuelti. Alla kun on jo ontelolaatat ja styroksit. Valu tehtiin kahden päivän aikana lähinnä siksi, että välillä tekijöiltä loppui ainekset kesken.

 

talo-11-9-2016_2

Tässä on nyt sitten tepasteltu koko perhe – lapset lähinnä juosseet ympyrää kiljuen 🙂 Lienee hyvä merkki? Siinä meni taas ihastellessa ne vähät kerrat kun talolla ehdin itse käymään. Onhan se tosi hieno. Suunnittelemme vain pinnoittavamme sen keittiö- ja eteistiloissa – säästyy rahaa samalla. Pitää tutkia vielä niitä sävyjä yms.

No, kävin sitten taas tänään nuorimmaisen kanssa talolla kääntymässä ja ihastelemassa miehen tekemiä tipparimoja ikkunoiden päällä. Kävelin tulevan keittiön paikalla ja yhtäkkiä tajusin, että sähköt on vedetty liian kauas saarekkeesta! Keittiösaareke on ”elänyt” tässä matkan varrella, ja samalla kun se on vähän pienentynyt, on se myös siirtynyt lähemmäs allasseinää. Sähköasentajalle oli kyllä toimitettu uudet mittapiirrokset, mutta olivatko sitten kuitenkin käyttäneet alkuperäisiä, mene ja tiedä. Nyt on fiilikset alamaissa kun mietin, piikataanko tuo upea uusi lattia auki ja siirretään sähköjä n. 60 cm allasseinää kohti…

talo-11-9-2016_3

Iso saareke saa olla että sähköt ja liesituulettimen hormi kohtaavat.

Aluksi meinasin pelastaa tilanteen tekemällä isomman saarekkeen, mutta sitten saarekkeen ja takan väliin jää vain pieni rako josta kulkea ohi. Keskellä käytävää taas ei ole kiva olla sähköpistoketta 🙂 Mietin, että jos lattia piikataan auki, niin meneekö lattialämmitysputket samalla… No, ehkä tästä vielä selvitään. Juuri kun pääsin sanomasta miten kivasti kaikki on mennyt tähän asti. Sitä ei ikinä saa sanoa ääneen!

No, nukun yön yli ja ehkä asia selviää. Tässä meneekin 2 seuraavaa viikkoa sellaista haipakkaa, että pakko lienee ensi yön aikana selvittää tämä, muuten jää kokonaan selvittämättä. Kyllä tästä vielä noustaan 🙂 Palataan!

talo-11-9-2016_4

Uusi tipparima.

 

 

 

Villat pöläjää

talo-6-9-2016_3

Yläkerran lattia täynnä puhallusvillaa.

Valitsimme välipohjan eristeeksi Ekovillan, jota tultiin puhaltamaan oikein reippaalla otteella. Villaa oli enemmän kuin omaksi tarpeeksi, joten se tallottiin kunnolla näihin kuvassa näkyviin rakoihin. Myös yläpohjaan tulee Ekovillaa sitten kun sen aika on. Se on kuitenkin hengittävää ja sopii siinä mielessä hyvin hirsitaloon.

talo-6-9-2016

Samaan aikaan alakerrassa… Styroksit on laitettu paikoilleen, ja tässä sinne sekaan on aseteltu kylmä- ja kuumavesiputkia. Nämä johtavat jokaiseen vesipisteeseen ala- ja yläkerrassa. Voitte uskoa, että kun yläkerrassa oli puhallettu villaa niin sitä löytyi HIEMAN myös alakerrasta! Ja koska raksaimurimme oli vielä täysin tukossa edellisistä imuroinneista, niin menin sitten luutimalla koko alakerran, ettei villaa jäisi näiden styroksien väliin. Pöllyävää villaa oli tosi hauska yrittää luutia 🙂 Kävin ostamassa hengityssuojaimet sen homman jälkeen.

talo-6-9-2016_2

Pyykkikuilu.

Nopeaan tahtiin yläkerran villat oli sitten peitetty näillä lastulevyillä, ja yläkertaan oli ilmestynyt myös pitkään toivomamme erikoisuus – pyykkikuilu! Tulikohan se ajatus meille Vantaan asuntomessuilta vai mistä, mutta ehdottomasti halusimme sen tähän taloon. Se vaikeutti suunnittelua aika paljon, kun yläkerrasta piti löytyä suora yhteys alakerran kodinhoitohuoneeseen. Aikaisemmin olen varmaan maininnut hankalina asioina vain portaat ja ruokakomeron, mutta kyllä tätä pyykkikuiluakin sai ihan tosissaan pyöritellä suunnitelmissa. Uskoisin onnistuneemme paikan valinnassa, mutta asuessa sen sitten vasta näkee, että tuliko hitti vai huti.

talo-6-9-2016

Yläkerran lattialämmitys.

Tänään oli laitettu jo yläkerran lattialämmityskin, ja jos en aivan väärin muista niin huomenna tulee Plaano. Se ei ole kipsiä eikä betonia, vaan jotain muuta, mitä? En ole vielä ihan päässyt siitä selville, mutta sitä meille kuitenkin on tulossa. Lisää siitä myöhemmin!

Viime aikojen tapahtumia

talo 17.8.2016_2

Yläkerta alkaa hahmottumaan! Siinä on jo harvalautaa ja paperia laitettu, ja myös portaiden paikka löytyy (kts. alla):

talo 17.8.2016

Nyt on hyvin mahdollista, että portaat tulevat liian kapeiksi, koska alkuperäisissä piirustuksissa ne olivat n. 100cm levyiset, ja Kontion piirustuksista jäi huomaamatta, että niitä oli kavennettu. Nuo yläkerran palkit oikeastaan määrittelevät sen, miten leveät portaat siihen väliin mahtuvat. Eikä siinä vielä kaikki! LVI-ammattilainen oli ihanan proaktiivinen ja kävi jo poraamassa viemärinreiät ontelolaattoihin, piirustusten mukaan 🙂 Eipä tullut kerrottua hänelle, että keittiötä olisi voinut siirtää vähän jotta portaille tulisi enemmän tilaa. Oppitunti nro xx – kommunikaation tärkeys. Luulin oppineeni tämän jo, mutta sieltä se taas pompsahti kierteellä. Kun viettää taas kesäloman jälkeen päivänsä töissä, ei ole mitään hajua siitä, mihin tahtiin talolla hommat etenee. Mutta tosi ihanaa kun ne etenevät, olkoon sitten kapeammat portaat! Eipä niitä ole vielä tilattukaan, kun en osaa mittoja antaa…(LOL)

talo 17.8.2016_3

Ikkunoiden smyygit, vuorilaudat ja ikkunapellit ovat paikoillaan. Näyttävät mielestäni tosi hyvältä! Tässä haettiin selkeälinjaista, ajatonta lopputulosta, ei niin perinteisen hirsitalon lookkia. Ovista ne vielä puuttuvat kun pitäisi ehtiä maalata lisää vuorilautoja. Viimeiset 2 viikkoa on satanut vettä, mikä ei ole auttanut asiaa. Onneksi talo istuu niin korkealla, rossipohjan päällä, ettei ihan heti pääse kastumaan. Ikkunat pitää myös vielä tiivistää sisäpuolelta.

Ja sitten lempiasiani tähän asti!

talo 17.8.2016_5

Aah, terassi! No words.

Tämä ilta menikin sitten lattiakaivoja ihmetellessä. Unidrain on ollut pitkäaikainen haaveeni, sillä se olisi mahdollistanut suuren lattialaatan suihkutilassa. Otin järjen käteen ja päätin säästää 1000€ muihin juttuihin, esim. ruokakauppaan! Nyt mennään siis tällä Purus Design neliökannella, joka on mielestäni aivan yhtä ihana! Sen saa laatoitettua siten, että se lähes sulautuu muuhun lattiaan. Paitsi on tässäkin vielä yksi ”mutta”. Puruksen mukaan se sopii puu- ja betonilattioille, ja me olemme miettineet kipsivalua. En usko, että tuossa on suurta eroa, mutta paras tarkistaa silti.

 

Kuva Netrauta.fi

Palataan!

Muutos – korjaus – hyväksyminen

talo 7.8.2016_1

Korotettu terassin katto

Viime ajat ovat olleet odotuksentäyteisiä. Odoteltiin lisää materiaaleja tulevaksi, sillä päätimme nostaa terassin kattoa 1/2 hirren verran ylöspäin, jotta saadaan ikkunoiden ja terassin katon väliin vähän enemmän ilmaa, ja jotta ulos katsottaessa näkyisi toivottavasti vähän taivastakin. Mielestäni päätös oli hyvä! Katsotaan, näkyykö yläkerran saunan ikkunasta vielä maisemia vai vain korotettu katto.

talo 7.8.2016_2

Vasemmalla ruokailutilan uusi ikkuna, etualalla vuorilautojen ja nurkkalautojen maalausta.

Piklaksen ikkunatoimituksessa oli kahdessa ikkunassa tuuletusikkuna väärällä puolella. Jos ne oltaisiin asennettu, olisi julkisivu ollut pahasti epätasapainossa. Lupasivat muitta mutkitta lähettää uudet ikkunat tilalle, ja ne saapuivat jopa luvattua aikaisemmin. Toisessa niistä oli pieni laatuvirhe, mutta senkin lupasivat hoitaa paikan päällä kuntoon. Hieno juttu!

talo 7.8.2016_3

Uusi KHH:n katos, sekä rännejä ja nurkkalautoja paikoillaan. 

Odottelimme myös rännien asennusta. Lupauksista huolimatta niitä ei kuitenkaan saavuttu asentamaan, ja halusimme päästä jo pikkuhiljaa palauttamaan rakennustelineitä. Päädyimme vaihtamaan toimittajaa. PRP:stä luvattiin tulla heti seuraavana päivänä, ja lupaus myös piti. Rännien oli tarkoitus olla mustat, mutta kun mies ehti paikalle, oli valkoisia jo asennettu ja päätimme mennä sillä. Eipä tuolla suurempaa merkitystä ole käytännössä, ehkä valkoiset likaantuvat vähän helpommin.

Tässä pitää olla oikeissa kohdissa tarkkana ja tiukkana, toisissa kohdissa on parempi antaa asioiden mennä omalla painollaan. Tärkeintä on tietää koko ajan kuka tekee mitä ja milloin. Kyllä se tästä!

 

Maalin sävy ja terassin katto

talo 18.7.2016_1

Nyt talon etelä/lounaispääty on maalattu kahteen kertaan Tikkurilan Vinhalla, sävyllä X067, joka napattiin vuokra-asuntomme kadun varrella olevasta talosta. Toinen vaihtoehto oli X035, eli Ilmajoen kirkon sävy, jota olemme usein ihailleet auton ikkunasta ohi kulkiessamme. Molemmista sävyistä tehtiin testipalat hirsipaneeliin, ja niissä ei ollut juuri minkäänlaista eroa, ainakaan meidän silmin. Valitsimme siis vain toisen satunnaisesti. Mies maalasi päätyä ennen kuin siinä oli tuo terassin katto – telineiltä ja katosta kiinni pitäen… Räystään alta on maalattu perusvalkoisella, jolla tulee myös nurkkalaudat ja ikkunoiden vuorilaudat.

Terassin katosta puheen ollen… Se näyttää aika matalalta. Piirustuksissa se ei mielestäni ollut tämän näköinen, itse kuvittelin, että siinä olisi vain katto, ilman tuota alla olevaa paneelia. Laitetaan aloittelijoiden piikkiin.

Hyvät puolet:

  1. Terassin kattoon saa helposti kiinni koukut ja valoverkon → tähtitaivas jouluna.
  2. Olohuone ja ruokailutila eivät kuumene suorassa auringonpaisteessa.
  3. Olohuoneeseen tulee vielä riittävästi valoa yläikkunan kautta.
  4. Sade ja lumi pysyvät kauempana talon seinästä.
  5. Luultavasti helpompi muuttaa tulevaisuudessa lämpimäksi tilaksi jos niin haluaa.

Huonot puolet:

  1. Rajatumpi maisema; näkyykö taivasta olohuoneesta lainkaan?
  2. Raskaan näköinen julkisivu.

Hyviä puolia on enemmän kuin huonoja, mutta huonoissa on varmaan enemmän painoarvoa, menee siis aika tasan.

talo 18.7.2016_2

Voisi se kyllä vähän kevyemmältä näyttää. Ideoita vastaanotetaan!

Aika mahtipontista

talo 7.7.2016_5

Mies vangitsi tämän hetken tontilla 5 päivää sitten, kun sateenkaaren päässä oli oma aarteemme! Mikä tunne, kun talo nousee yhä korkeammaksi ja korkeammaksi.

Täytyy sanoa, että tällainen 2-kerroksinen hirsitalo näytti aika massiiviselta kun sitä katseli kauempaa autosta, varsinkin kun ympärillä ei juurikaan ole puita antamassa perspektiiviä, vaan ainoastaan peltoa. Sitä tuli hetken mietittyä, että mihin tässä on oikein ryhdytty. Esimieskin useaan otteeseen muisti mainita, että ei kannata tehdä liian isoa taloa, joten terkut pomolle! 🙂 Mutta onneksi, kun astelee taloon sisälle, niin ei se niin isolta sitten vaikutakaan. Oikeastaan ahtaalta, kun tietää mihin kohtiin seinät tulevat, ja yrittää harppoa metrejä tyyliin ”ei se sänky voi mahtua tähän väliin” ja ”joo, pakko ottaa se pienempi takka, isompi tukkii koko tilan”. Toisaalta, olen myös kuullut, että tilan pystyy hahmottamaan vasta kun väliseinät ovat paikoillaan.

talo 7.7.2016_4

Tämä oli tilanne 3 päivää sitten 4.7.2016, kun kattotuolit alkoivat olla paikoillaan. Sää on ollut tällaista harmaata nyt jo pitkään, mutta kaatamalla ei ole satanut yhtään. Rankkasateet ovat piiskanneet Itä-Suomea tällä viikolla, mutta tänne eivät ole onneksi osuneet. Mies on käsitellyt hirsirungon nyt ulkopuolelta Valtti-pohjusteella, jonka tarkoitus on suojata homeelta. Hartman myi meille 5 kpl 9 litran pönikkää pohjustetta, ja tähän urakkaan käytettiin vain 2, oli ehkä hieman pielessä heidän laskelmansa, mutta onneksi sain tänään palautettua loput kauppaan. Maaliasioista voisi kirjoittaa enemmänkin, mutta olen tällä hetkellä aika sekaisin siitä aiheesta. Keittomaali houkuttelisi hengittävyyden ansiosta, mutta juna ehkä meni jo, kun käsittelimme hirret Valtti-pohjusteella… Lisäksi arveluttaa säänkesto ja uusintamaalauksen tarve. Myrkkyjä ja muoveja en haluaisi, mutta tuntuu, että vain niitä on tarjolla. Tikkurilan Vinhaa suositellaan laajalti, myös Kontion puolelta, mutta muoviahan siinäkin taitaa olla. Talosta halutaan kuitenkin vaalea, joten rautavihtrillikin on poissuljettu. Jaa-a, odotan ihmettä tapahtuvaksi, että saan päätettyä tämän asian. Päätös on varmaan vain pakko tehdä, että päästään eteenpäin, meni syteen tai saveen. Ei jäädä vatuloimaan! Tai ainakin pitää päästä vatuloimaan niitä sisäseiniä – kipsilevy, vaneri vai osb-levy…lakka, vaha vai ekomaali… Maanantaina alkaa loma. Jos yrittäisin päättää 1 asian joka päivä niin eiköhän se siitä!

talo 7.7.2016_3

Mies pääsi taas kiipeilemään.

talo 7.7.2016_2

Alhaalla vasemmalla ruokailutilan ikkuna, oikealla olohuoneen. Ylhäällä vasemmalla saunan ikkuna ja kylpyhuoneen ikkuna, oikealla vain olohuoneen korkeaa tilaa. 

Vauhdin hurmaa

Eilen oli sadepäivä, joten ei tehty mitään. Tänään sen sijaan…!

talo 28.6.2016_2

Takapihan puoli.

Humpsista vain, ja siihen pötkähti talo. Okei, ehkä vähän epäreilua sanoa näin, onhan siellä kuitenkin ollut pystytysporukka aamuvarhaisesta asti toimeliaana. Olen silti ihmeissäni, että miten on mahdollista pystyttää taloa tähän tahtiin? Mies kävi paikalla pitkin päivää aina kun suinkin pystyi, ja raportit olivat sen suuntaisia, että tekijät ovat paitsi tehokkaita, myös asiantuntevia.

talo 28.6.2016_1

Pääsisäänkäynti.

Räps-räps-räps, kamera käy kun ollaan koko ajan NIIN fiiliksissä tästä. Illalla kun käytiin koko perheen voimin vielä ihmettelemässä, niin eihän sieltä meinannut haluta lähteä pois ollenkaan. Ehkä tilanne muuttuu vielä kun ollaan suurimman oman työn osuuden äärellä – kun pakkeloidaan väliseiniä tai maalataan sitä, tätä ja tuota. Nyt kuitenkin teki mieli ryhtyä heti levittämään pohjustetta ulkoseiniin, ettei aurinko ja sade vain pääsisi vahingoittamaan meidän arvokasta omaisuuttamme! No, ei ryhdytty siihenkään koska yläkerta puuttuu vielä ja pöly tarttuisi heti uuteen pintaan.

talo 28.6.2016_4

Terassipääty.

Nyt odotellaan kattoristikoita saapuviksi, nimittäin jos vauhti on tätä luokkaa niin niitä tarvitaan aika pian. Jos tavaraa joutuu odottelemaan, niin siinähän se vauhti hidastuu. Sadepäivänä voimme odotella, no problem!

talo 28.6.2016_3

Sisäpuoli.

Oi miten hienoa olikaan kävellä talon sisällä, missä tuoksui tuore puu ja pystyi hahmottamaan huoneiden paikkoja jo vähän paremmin (ikkuna-aukkojen ansiosta). En aivan ehtinyt tarkistaa hirsiin valmiiksi porattujen sähköreikien paikkoja, mutta ehtiihän tuon vielä.

Tähän loppuun miehen kuvat kiipeilyreissulta myöhemmin samana iltana. Kyllä sää hellii meitä nyt.

talo 28.6.2016_5

talo 28.6.2016_7

talo 28.6.2016_6

Pitkän hiljaisuuden jälkeen

image

Tässä on ensimmäinen kuorma! Sen piti tulla vasta huomenna, mutta saimme tänään tiedon, että se tuleekin jo tänään. Olen ollut ihan täpinöissäni koko illan ja iltapuuron keittämisestäkään ei tullut yhtään mitään – meinasi mennä ns. puurot ja vellit sekaisin ihan kirjaimellisesti. Lapsetkaan eivät sitten päässeet normiaikaan nukkumaan, kun äiti vain halusi seurata tätä touhua tontilla.

image

Tuollaisen yhdistelmäperävaunun peruuttaminen tontille ei ollut mikään helppo homma, aina meinasi olla oja liian lähellä. Loppujen lopuksi pihan perälle peruutettiinkin vain auton alkupää, ja ehkä minullekin vielä myöhemmin selviää loppukuorman kohtalo. Appiukko oli mukana auttamassa, jotta saatiin hirsipakettien alle puut suurinpiirtein oikeisiin kohtiin.

Tässä oli nyt vasta tosiaan kuvienkin ensimmäinen satsi – sitten piti itse lähteä lasten kanssa hammaspesuille. Saan mieheltä varmaan lisää kuvamateriaalia huomenna, joten laitan sitä lisää tännekin. Ensi viikolla tulee vielä lisää tavaraa, olisikohan Ruukin kattotarvikkeet siinä kyydissä. 

Edellisen postauksen jälkeen on tapahtunut kaikenlaista, pitää palata niihin tässä kun ehtii kunnolla paneutua asiaan.

Perustukset pian valmiit

image

Näin saadaan näkyvää aikaan! Ylempi kuva on sunnuntai-illalta, alempi maanantai-illalta. Siellä on nyt harkot pinnoitettu, patolevyt asennettu ja Vilpe-tuuletuspaalut paikoillaan. Niillä siis tuuletetaan rossipohjaa. Asiahan ei minulle kuulu (tai siis kuuluu!), mutta mielestäni yksi reikä pitää ontelolaattaan vielä puhkaista. Muistaakseni rossipohjaa tuuletetaan myös katon läpi menevällä putkella.

Huomenna saamme taas kaivinkonetta tontille rännikaivoja kaivamaan, ja keskiviikkona porataan maalämpökaivoja. Niitä tarvitaan kuulemma kaksi, koska talo on melko suuri ja vielä olematon autotallikin lämpiää maalämmöllä. Kiva kun asiat etenee!